2022 Ajokauden avajaiset


Muutama kuva reissusta

Kuvaajilta (Jami, Vaula & Virve) ei ole kysytty lupaa kuvien julkaisuun. 



Ajokauden avajaisreissu Savonlinnaan 26.-28.5.2022
Tervetuloa mukaan!


Lisää Savonlinnan reissusta

Näppärimmät varmaan huomasivat noista reittikartoista, että lähtöpaikka 26.5. on Riihimäen ABC. Ryhmitytään ja lähdetään liikkeelle klo 9. Tankkaukset ja tyhjennykset kannattaa olla siis suoritettuna ennen lähtöaikaa.

Matkaa tehdään niin, että taukoja on 100-150 km välein, vähän siis säätilanteestakin riippuen. Matkalta voi tulla myös mukaan, mutta etukäteen on vaikea antaa tarkkaa kellonaikaa, milloin letka on missäkin kohti. Kannattaa soitella Arskalle, hänellä on kypäräpuhelin. 
Noista kartoista voi vähän päätellä mihin aikaan suunnilleen ollaan missäkin.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Oletus on, että kaikki jotka ovat ilmoittautuneet, tulevat mukaan Riksun ABC:ltä. Jos tulet mukaan jostain muualta, kerro se siellä matkalaisten WhatsUp-ryhmässä ennen lähtöaikaa.

Ja hei, jos on kavereita, jotka ei vielä ole ilmoittautuneet, niin mukaan kyllä mahtuu. Meille ennakkona varatut, ylimääräiset hotellihuoneet on jo luovutettu eteenpäin myytäväksi, mutta kannattaa kaverille sanoa, että soittelee suoraan hotelliin puh. 015 515 661 tai sähköpostittaa info@hospitz.com ja kysyy vapaita huoneita.

Olisi myös hyvä ilmoittaa tulostaan puhelinnumeron kera spostitse virve[ät]welho.com  niin liitetään mukaan WhatsUp-ryhmään, jonka kautta saa samalla myös muun ryhmän yhteystiedot ja mahdolliset tiedotteet reissun päältä. (Huom! Korvaa [ät] @-merkillä)

Päivitetty 12.5.2022



Ajoreitit menomatkalle

Suunnitelmat kauden avajaisreissulle etenevät. Menomatkan ajoreitti on suunniteltu ja se näkyy pätkinä kahdessa oheisessa kuvassa. Tallentamalla kuvan, voit suurentaa sitä paremmin näkyväksi.

Hienot reitit on valittu ja sopivat tasapuolisesti kaikenlaisille moottoripyörille mallista riippumatta. 

Päivitetty 27.4.2022


Alkumatka Riihimäki-Mäntyharju
Loppustintti Mäntyharju-Savonlinna

Vielä ehdit mukaan!

Tässä on ollut sattuneesta syystä parin vuoden tauko Kahvakoplan yhteisreissuissa, joten nyt reippaasti ilmoittautumaan hauskalle retkelle.

Toimi näin: 

Olemme ennakkovaranneet huoneita Kahvakoplan porukalle. Varaamattomat huoneet vapautuvat hotellille muuhun myyntiin 12.5.  Koska hotelli on pieni, niin varatkaa mieluusti huoneenne jo hyvissä ajoin, ettei hotelliin jää parhaana turistikautena tyhjää.

Ennen varauksen tekemistä kannattaa huoneisiin tutustua  tästä.

Varaa huoneesi suoraan hotellista puh. 015 515 661 tai sähköpostitse info@hospitz.com
Muista kertoa kampanjakoodi Kahvakopla

HUOM! Älä varaa huonettasi varausjärjestelmän kautta, systeemi menee sekaisin, sillä nämä meille ennakkovaratut eivät enää ole siinä mukana.  

Lue alempaa myös ohjeet, miten voit liittyä reissun WhatsApp-ryhmään.

Päivitetty 27.4.2022


Aiemipia päivityksiä

Ajokauden avajaisreissua suunniteltiin porukalla 28.2. maanantain talli-illassa ja kohteeksi päätettiin Savonlinna. Tiet sinne ja takaisin ovat maisemiltaan kauniita ja mukavan vaihtelevia ajaa. Myös ympäristössä on hienoja reittejä mm. Punkaharjulle. Ajoreititys ja tarkemmat aikataulut suunnitellaan lähempänä reissuajankohtaa ja niistä tiedotetaan tällä sivustolla lisää. Nyt siis tietoa majoituksesta.

Perustamme WhatsApp-ryhmän reissulaisille

Tiedotus ennen reissua ja yhteydenpito  esim. tienpäällä hoituu sovelluksella näppärästi.
Viimeistään siinä vaiheessa kun olet varannut majoituksen hotellista, ilmoita yhteystietosi (nimi ja puhelinnumero) Virve Piriselle sähköpostitse virve[ät]welho.com.
(Korvaa [ät] @-merkillä)


Hotelli Hospitz

Majoituspaikaksi ehdotettiin ja hyväksyttiin Hotelli Hospitz, mukava, siisti ja hyvällä paikalla sijaitseva "helmi" Saimaan rannalla, Olavinlinnan läheisyydessä. Matkaa Olavinlinnalle tulee noin 300 metriä ja keskustaan torille kävelee viidessä minuutissa. Hotellissa on ravintola sekä puutarhaterassi. Pysäköintipaikat sijaitsevat hotellin pihalla. Hotellin osoite on Linnankatu 20. 

Olemme ennakkovaranneet huoneita Kahvakoplan porukalle. Varaamattomat huoneet vapautuvat hotellille muuhun myyntiin 12.5.  Koska hotelli on pieni, niin varatkaa mieluusti huoneenne jo hyvissä ajoin, ettei hotelliin jää parhaana turistikautena tyhjää.

Ennen varauksen tekemistä kannattaa huoneisiin tutustua  tästä.

Varaa huoneesi suoraan hotellista puh. 015 515 661 tai sähköpostitse info@hospitz.com
Muista kertoa kampanjakoodi Kahvakopla

HUOM! Älä varaa huonettasi varausjärjestelmän kautta, systeemi menee sekaisin, sillä nämä meille ennakkovaratut eivät enää ole siinä mukana.  


Huonetyypit

Seuraavanlaiset huonetyypit  kampanjakoodilla "Kahvakopla"  on siis ennakkovarattu Kahvakoplalle.  Ennakkovaraus raukeaa 12.5.  Nopeat saavat haluamansa huoneen varmimmin.

4 x 2hh pieni (erillisvuoteet), hinta 118 €/yö/huone

2 x 2hh standard (erillisvuoteet), hinta 125 €/yö/huone

2 x 2hh standard (parivuode), hinta 125 €/yö/huone

1 x 2hh pieni (parivuode), hinta 98 €/yö/huone

2 x 2hh superior (parivuode), hinta 140 €/yö/huone

2 x 2hh Deluxe (parivuode), hinta 160 €/yö/huone

Huonehintoihin sisältyy aamiainen, wifi, parkkipaikka sekä tilaussaunavuoro. Osa huoneista sijaitsee puutarhakerroksessa järven puolella ja niissä on majoittunut lemmikkejä.

Standardtason huoneissa on vedenkeitin, pikakahvia ja teetä. Superiortason huoneissa on edellisten lisäksi kylpytakit. Deluxetason huoneissa on parvekkeet ja edellisten lisäksi silityskeskukset.

Lisätietoja hotellista

Yrittäjät Kalevi Korjala ja Anne Timberg toivottavat vierailijat tervetulleeksi Saimaan rannalle Savonlinnan sydämeen!

Hospitzilla on pitkä historia ja se onkin luokiteltu historiallisesti ja maisemallisesti merkittäväksi Museoviraston toimesta.

Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Wivi Lönn vuosien 1929-30 välillä ja sen piirustukset hyväksyttiin 1931.  Rakennus vihittiin käyttöön 26.2.1933.

Sotien aikaan hotelli toimi sotilaskäytössä; sen tiloissa yöpyi niin sotilaita kuin lottia ja hotellin kellarissa sijaitsi sotilaspuhelinkeskus Voima.

Wivi Lönn (1872-1966) oli Suomen ensimmäinen (ja ehkä koko Euroopan) oman toimiston perustanut naisarkkitehti. Lönnin suunnittelemia rakennuksia ovat mm. Tampereen paloasema, Tallinnan Estonia -teatteri ja Savonlinnan vanha Kansakoulu. Vuonna 1902 Lönn aiheutti pahennusta ajamalla pyörällä housut jalassa Joutsaan. 

Hotellin puutarhateranssi

13.3.2022/vp